Ähtärin eko- ja yhteisökylien tapaamisen antia

Tämän kirjoittamisessa oli hieman viivettä, mutta sainpahan jotain kirjoitettua:

Olin SKEYn hallituksen jäsenen ja Hakkerikartanon perustajan ominaisuudessa Ähtärissä Gaijan ekokylän ja SKEYn järjestämässä vuotuisessa tapaamisessa. Kuten viime vuonna Keuruulla, samassa yhteydessä oli SKEYn vuosikokous, jossa valittiin yhdistyksen hallitus.  Minä en ole enää hallituksen jäsen, mutta jatkan rahastonhoitajana ja muutenkin jonkinlaisena aktiivina, sen verran kuin aikaa ja jaksamista on.

ryhmätyöpajateos

Tällainen syntyi ryhmädynamiikan tuloksena

Paikalla oli sekä uusia että tuttuja, ja hieman kiinnostusta Hakkerikartanoon myös. Keskustelua käytiin muun muassa rahoituksesta liittyen Pankki 2.0 toimintaan, ja käsitykseni osuuskuntamuotoisen omistuksen ym. toimivuudesta vahvistui. Lisäksi, Gaijassa oltiin hyvin myönteisiä sille, että menisimme jonkinaisella joukolla tutustumaan ja talkoilemaan sinne joskus kesällä vaikka viikoksi. Ottakaa yhteyttä, jos kiinnostaa tulla mukaan.